Kesäaika alkaa myös Miranellyssä 🧡
Julkaissut Mira Tuomaala
Kuten aiemmin kirjoittelin, niin meillä Miranellyssä on kyllä ajatukset maailman tilanteessa vaikka tätä kaupallista työtä ja markkinointia teemmekin.
Me keskitymme siihen mikä on tehtävämme eli tehdä työmme ja antaa etenkin lasten elää mahdollisimman tietämättöminä maailman asioista. Samaten me aikuisetkin kaipaamme niitä kanavia missä pääsemme irtautumaan huolista.
Tämän kaiken keskellä kuitenkin jo kevät kolkuttaa ja kesä lähestyy, ja se on useimmille ihmisille suuri ilon aihe.
Somessa mainitsimmekin, että kirjoittelemme meidän tuotteista tuotearvosteluita kunhan saadaan koottua kaikki yhteen. Ne ovat meidän omia testauksia murto-osasta tuotevalikoimaamme, mutta kunnes alamme käydä läpi asiakaspalautetta myöhemmin tänä vuonna, niin toimimme näin. Emmekä ole puolueellisia, eli arviot ovat rehellisiä (jo siksi, että 6- poika on mukana näissä tuotetesteissä).
Kaikkea hyvää kaikille ja palataan taas!
Jaa tämä julkaisu
- 0 kommenttia
- Tunnisteet: Blogi, kesäaika, kuulumiset, Miranelly, Verkkokauppa
← Vanhempi julkaisu Uudempi julkaisu →